Slide
1. Ylioppilaskunnan pöytäkirjat kuntoon

Jotta opiskelijat voisivat myös lukea ylioppilaskunnan tärkeimpien toimielinten päätöksistä ja niitä edeltävistä keskusteluista, niin edustajiston ja hallituksen pöytäkirjat on jatkossa kirjoitettava vähintään selostuspöytäkirjoiksi.

2. Muuttuva maailma tarvitsee kokemusta

Ensimmäistä kertaa olin edustajistovaaleissa ehdolla 2009. Läpi menin 2011 ja OYY:n hallituksessa olin 2013. Kokemus tuo päätöksentekoon tarvittavaa elävää historiallista perspektiiviä.

Slide

Hallitus kähveltämässä tuulivoimarahat?

Hallituksen junttaaman sairaalaverkkopäätöksen varjoon jäi pieni mutta merkittävä uutinen: tamperelaisen alue- ja kuntaministeri Anna-Kaisa Ikosen tilaustyönä teettämä selvitys kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi. Uudistamiselle järjestelmässä on aina tarvetta, mutta uudistettaessa samalla päätetään keneltä otetaan ja kenelle annetaan. Selvitystyöryhmä esittää kaikessa karuudessaan tuulivoiman kiinteistöveron siirtämistä tasausjärjestelmän piiriin. Eli käytännössä tuulivoimaa kaavoittaneet keskipohjalaiskunnat menettävät rahaa ja Etelä-Suomen suuret kunnat, … Lue lisää

Mitä kansanvalta saa maksaa?

Syksyn aikana on kuultu hallitus- ja oppositiopuolueilta esityksiä siitä, että tämä tai tuo kansanvaltainen hallintoelin on liian kallis tai tehoton, ja tämän takia näitä tulisikin lakkauttaa. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen esitti aluevaalien lakkauttamista ja päätösvallan täyttä keskittämistä ministeriön virkamiehille. Tavoitteena olisi tehokkuuden ja ammattimaisuuden kasvattaminen ja tietenkin ne kuuluisat säästöt. Samoin nyt poliittiset puolueet oikeistosta vasemmistoon haaveilevat Suomessa … Lue lisää

Hallituksen budjettiriihessä jäivät vielä jyvät ja akanat sekaisin

Politiikan sanastoon ovat pesiytyneet sanat budjetti- ja kehysriihi. Nykyihmisillä ei juuri omakohtaista kokemusta riihistä ole, mutta kielikuva periytyy talonpoikais-Suomesta, kun vilja vielä puitiin oikeissa riihissä. Viime viikolla hallituspuolueiden edustajat ja heidän avustajansa juhlivat päivässä puitua budjettiriihtä ja sen tuloksia. Hallituksen äänekkäimmät kellokkaat tietenkin antoivat ymmärtää, että budjettiriihen tuloksena syntyi lähinnä syöntiviljaa ja siemenviljaa. Ja oljille … Lue lisää

Toverin olisi syytä keskittyä työhönsä Brysselissä

Tasavallan presidentti Stubb joutui myös puuttumaan julkisuudessa nykyisen kokoomuksen europarlamentaarikon Pekka Toverin puheisiin Suomen olemisesta sodassa. Toimittajien kysymyksiin Suomen olemisesta sodassa puolustusvoimien ylipäällikkö ja ulkopolitiikan johtaja Stubb vastasi selväsanaisesti “Vastaus on yksiselitteisesti: ei ole”. Mielestäni olisi tärkeämpää kuulla vasta valitulta europarlamentaarikolta selviä suunnitelmia ja linjauksia siitä, kuinka hän aikoo europarlamentin maa- ja metsätalousvaliokunnassa parantaa suomalaisen … Lue lisää

Kokoomuksen ja perussuomalaisten halu kiristää kiinteistöveroa ihmetyttää

Nykyiset päähallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset eivät eduskuntavaaleissa veronkiristyksiä luvanneet. Maan talous luvattiin laittaa kuntoon vyönkiristyksillä ja valtion turhista menoista leikkaamalla. Ihmetellen olen kuitenkin pistänyt merkille, että lestijokilaaksossakin kunnat ovat joutuneet hallituspuolueiden päätöksellä kiristämään kiinteistöverotustaan, kun hallitus pakottaa kuntia nostamaan maapohjan kiinteistöveroa. Kannuksessa tämä tarkoittaa 13 prosentin nousua veroprosentissa, mutta esimerkiksi Toholammilla vero kiristyy jopa 30 … Lue lisää

Maaseudun puolustajista on vaalien aikana puutetta

Marinin hallitus on vaalikauden aikana tehnyt monia maaseudun ihmisten ja yritysten elinvoiman kannalta tärkeitä ja konkreettisia päätöksiä. Viimeisimpänä mm. kyläkauppatuen vakinaistaminen. Surukseni olen kuitenkin pistänyt merkille, että erityisesti oikeistopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat viime aikoina esittäneet maaseutua kurjistavia tavoitteita ja leikkauksia. Kokoomus on omissa talouslinjauksissaan esittänyt edellämainitun kyläkauppatuen lakkauttamista. Tämä olisi suora isku palleaan Keski-Pohjanmaalla … Lue lisää

Rokotekattavuutta nostettava myös positiivisin kannustein

Koronatartunnat ovat Suomessa ja muuallakin Euroopassa olleet viime ajat huomattavassa kasvussa ja todennäköisesti tartuntamäärät tulevat vielä nykyisestään kasvamaan. Ihmisten terveyden ja sairaanhoidon kantokyvyn turvaaminen vaatii siis toimia, ja kaikista kevyin toimi olisi ihmisten rokotekattavuuden nostaminen. Tässä tavoitteessa ei kuitenkaan nykyiset toimenpiteet enää näytä riittävän. Rokotepakon sijaan nyt olisi syytä jokaisen työnantajan ottaa käyttöön työntekijöille maksettava … Lue lisää

Sote-uudistuksessa on kysymys pienten kuntien itsenäisyydestä

Ainakin Kannuksessa puolueet näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että Kannuksen itsenäisyys omana kuntanaan on turvattava jatkossakin. Tämä on tietenkin kaikkien kannuslaisten kannalta hyvä asia. Asiassa on vain se toinen puoli. Valitettavasti kaikki puolueet eivät aja sellaista sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän uudistusta joka mahdollistaisi Kannuksen kaltaisten pienten kuntien itsenäisyyden pitkällä tähtäimellä. Nykyisen kuntapohjaisen järjestelmän suurin ongelma on, … Lue lisää

Keliber tuo työpaikkojen lisäksi muutakin hyvää maailmaan

Maanantain uutiset Keliberin litiumkaivoksen lisäinvestoinneista ja koulutuspaikoista sai aiheellisesti huomiota koko valtakunnan mediakentällä. Eikä syyttä. Kaivos ja toivottavasti myös sen raaka-aineiden jalostus tuo jatkossa moneen keskipohjalaisperheen pöytään leipää. Keskipohjalaisille kaivos on tietenkin ensisijaisesti taloudellinen kysymys, mutta sillä on myös globaaleja vaikutuksia ihmisoikeuksiin ja ympäristöön. Tällä hetkellä Suomi ja Eurooppa ovat pitkälti riippuvaisia mm. Kongossa ja … Lue lisää

Keski-Pohjanmaan lakkauttamista vaativat äänenpainot lisääntyvät

Maanantai 19.10. oli kaikkien keskipohjalaisten kannalta surullinen päivä. Alueellamme vahvoja puolueita olevat Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset molemmat vaativat puheenjohtajiensa suulla oman maakuntamme lakkauttamista. Peitellysti toki. Sari Essayh (kd.) esitti asiansa Uuden Suomen blogissaan ja Jussi Halla-aho (ps.) politiikan toimittajien tentissä. Molemmat vain totesivat erikseen maakuntia mainitsematta, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ei tule onnistumaan, koska osa … Lue lisää